Olli Leppäniemi & Juho Pohjonen

Olli Leppäniemi & Juho Pohjonen

Milloin

14/07/2016    
18:00 - 20:00

Missä

Hangon kirkko (Kirkkomäki 1)
1, Kirkkotie, 10900 Hanko, Hanko

Event Type

Kartta latautuu...

Olli Leppäniemi – klarinetti
Juho Pohjonen – piano

Olli Leppäniemi on aikamme johtavia klarinetisteja. Leppäniemen kansainvälinen sooloura sai alkunsa hänen voitettuaan historian ensimmäisenä suomalaismuusikkona kansainvälisen Carl Nielsen -klarinettikilpailun Tanskassa vuonna 2009. Leppäniemeä pidetään myös yhtenä sukupolvensa hienoimmista ja tunnustetuimmista orkesteriklarinetisteista, mistä kertoo hänen kolminkertainen ykkösklarinetistin paikka jo 29-vuotiaana.

Los Angelesissa, Oslossa sekä Helsingin Sibelius-Akatemiassa klarinetinsoittoa opiskellut Leppäniemi toimii parhaillaan Turun filharmonisen orkesterin klarinetin äänenjohtajana ja on aiemmin toiminut myös klarinetin äänenjohtajana Tanskan kansallisessa sinfoniaorkesterissa, Bergenin filharmonikoissa ja Sinfonia Lahdessa. Leppäniemi on esiintynyt solistina muun muassa BBC Scottish Symphony Orchestran, Bergenin Philharmonic Orchestran, Kööpenhaminan Tivolin Symphony Orchestran ja Tapiola Sinfonietan kanssa. Leppäniemi on myös tunnettu kamarimuusikko, ja hän onkin esiintynyt suurimmilla kamarimusiikkifestivaaleilla Suomessa ja muualla Euroopassa.

Nuoren kotimaisen pianistikaartin kärkinimiin lukeutuva Juho Pohjonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista pohjoismaisista pianisteista tällä hetkellä. Pohjosta on kiitelty erityisesti hänen laajasta repertuaaristaan, intensiivisistä tulkinnoistaan sekä kokonaisvaltaisuudestaan. Sibelius-Akatemian kasvatti Pohjonen on urallaan voittanut palkintoja useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä pianokilpailuissa, joista mainittakoon muun muassa Klavier Festival Ruhr -stipendi vuonna 2009 sekä ensimmäiset sijat Nordic Piano -kilpailussa Nyborgissa, Tanskassa vuonna 2004 sekä International Young Artists Concerto -kilpailussa Tukholmassa vuonna 2000.

Pohjonen on viime vuosina konsertoinut ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja muun muassa Los Angelesin kamariorkesterin, Helsingin Sinfoniaorkesterin, Meksikon Orquesta Sinfónica Nacionalin ja Zürichin Tonhalle-orkesterin solistina sekä Ravinia-festivaaleilla Chicagossa. New York Timesin kriitikko Anthony Tommasini valitsi Pohjosen Carnegie Hallin Weill-salissa pitämän New Yorkin -debyyttiresitaalin yhdeksi ikimuistoisimmista New Yorkissa vuonna 2004 pidetyistä konserteista. Pohjonen esiintyi solistina myös ylikapellimestari Osmo Vänskän johtaman Sinfonia Lahden kolmannella Japanin-kiertueella lokakuussa 2006.

OHJELMA
Mieczyslaw Weinberg (1919–1996): Sonaatti klarinetille ja pianolle op. 28
Robert Schumann (1810–1856): Fantasiestücke, op. 73
George Gershwin (1898–1937): Three Preludes (Kolme preludia)
Johannes Brahms (1833–1897): Sonaatti No 1 f-mollissa klarinetille ja pianolle op. 120

Leppäniemen kotisivut
Pohjosen kotisivut