Opettajat

Opettajat

opettajat_noaNoa Nakai, viulu

Noa Nakai aloitti vuonna 1996 opiskelunsa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla, jossa hän jatkoi Järvenpäässä alkaneita viuluopintojaan Lajos Garamin johdolla. Géza Szilvayn oppeja Nakai on ammentanut mm. toimiessaan Helsingin Juniorijousten konserttimestarina, ja Shinichi Suzukin oppeja Nakai on saanut osallistuessaan useille kansainvälisille Suzuki-leireille. Hän on suorittanut kaksi musiikin maisterin tutkintoa: viulunsoitossa ja musiikkiteknologiassa. Nakain akustisia sävellyksiä on kuultu mm. Jazznykymusiikkia-konsertissa Valkoisessa salissa 2002 sekä Hangon Musiikkijuhlilla 2009, 2010 ja 2014. Nakai on toiminut viulistina Uusinta -kamariyhtyeessä vuonna 2002 ja on vuonna 2008 perustetun kamariyhtye Focus Ensemblen perustajajäsen. Novjaro-kvintetin kanssa Nakai voitti Suomen Pohjolan Kyky -kilpailun finaalin toisen sijan vuonna 1997 ja VII Kansainvälisen Astor Piazzolla -kilpailun pääpalkinnon vuonna 2000.

Opetuskokemusta Nakai on kartuttanut sekä viulun- että pianonsoiton saroilla vuodesta 1998 lähtien. Viulupedagogiikan opinnot Nakai suoritti Sibelius-Akatemiassa 2004 täysin arvosanoin. Parhaillaan Nakai työskentelee kansainvälisissä viulun etäopetusprojekteissa, joissa ovat mukana mm. Géza Szilvay ja Maarit Rajamäki. Tarkoituksena on tuoda kansainvälisen tason opetusta ja pedagogiaa mm. paikkoihin, joissa on perinteisesti ollut hankala saada laadukasta opetusta. Noa opettaa suomeksi ja englanniksi.


Noora Voima, viulu

Noora Voima toimii viulunsoitonopettajana Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja Itä-Helsingin musiikkiperuskoulussa käyttäen Géza Szilvayn kehittämää Colourstrings-metodia (sertifioitunut v. 2010).

Noora suoritti musiikkiopiston päättötutkinnon Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja on ollut pitkäaikainen Helsingin Juniorijousten jäsen. Soiton ammattiopintoja hän on suorittanut mm. Lahden AMK:ssa (opettajina Pertti Sutinen, Ulla-Maija Hallantie / mus.ped.) ja Itävallassa Klagenfurtissa ja Grazissa (opettajana Helfried Fister / konzertfach-violine, Thomas Fheodoroff / Alte Musik). Pedagogisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon hän suoritti Metropoliassa vuonna 2016.

Noora on osallistunut mm. Vladimir Ivanovin, Maria Egelhoffin, John Storgårdsin sekä Sebastian Gurtlerin mestarikursseille.

Noora opettaa niin vasta-alkajia kuin pidemmälle ehtineitä suomeksi tai englanniksi.


opettajat_milla

Milla Rantala, viulu

Milla Rantala aloitti viuluopintonsa 6-vuotiaana Elina Noran johdolla silloisessa Hangon musiikkikoulussa. Vuonna 2003 hän aloitti musiikin ammattiopinnot Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa (nyk. Metropolia), jossa hän opiskeli viulunsoittoa Katinka Korkealan ja Lajos Garamin johdolla. Pedagogiikkaopinnot hän suoritti erinomaisin arvosanoin Seppo Reinikaisen johdolla. Viulunsoitonopettajaksi Milla valmistui joulukuussa 2007. Milla on toiminut viulunsoitonopettajan sijaisena muun muassa Raaseporin Musiikkiopistossa ja Musiikkiopisto Juvenaliassa. Hän on täydentänyt opintojaan useilla viulukursseilla Suomessa ja ulkomailla, esimerkiksi Hagai Shahamin, Geza Hargitajn ja Olivier Ponsin johdolla. Milla opettaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Milla Rantala on Hangon Musiikkijuhlien perustaja ja toiminnanjohtaja.


opettajat_katariinaKatariina Saarikoski, sello

Katariina Saarikoski valmistui sellopedagogiksi keväällä 2009 Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja valmistelee parhaillaan solistista A-tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa Timo Hanhisen johdolla. Kamarimusiikkiin perehtynyt Saarikoski on pidetty sello-opettaja, ja hän opettaakin säännöllisesti Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa.

Saarikoskea on luonnehdittu lahjakkaaksi ja sielukkaaksi soittajaksi sekä innostavaksi opettajaksi. Sekä solistisen B-tutkintonsa että opetusnäytteensä hän suoritti erinomaisin arvosanoin. Katariina opettaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.


opettajat_satu

Satu Garam, huilu ja nokkahuilu

Satu Garam aloitti huilunsoiton opiskelun 11-vuotiaana Helsingin Konservatoriossa. Harrastus jatkui ja vaihtui lopulta ammatiksi Garamin valmistuessa konservatoriosta 18 vuotta myöhemmin, opettajinaan Kyösti Huuhko, Éva Hibay ja Timo Pulakka. Satu on opiskellut myös Timo Suonion ja Pekka Nissilän johdolla Oulunkylän pop/jazz-opistossa, suorittaen siellä perustason tutkinnot.

Opetuskokemusta Garamille on kertynyt jo 30 vuoden ajalta. Tällä hetkellä hän opettaa huilunsoittoa Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa ja Eiran musiikkikoulussa. Kesäisin hänet löytää musiikkileireiltä opettamassa. Opetustyönsä ohella hän on esiintynyt sekä solistisesti että erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa. Satu opettaa suomeksi.


Virva Garam, piano

Virva Garam valmistui Sibelius-Akatemian solistiselta osastolta 2006. Hänen opettajinaan olivat dosentti, pianotaiteilija Eero Heinonen sekä professori Erik T. Tawaststjerna. Ennen yliopistopuolta Garam opiskeli nuorisokoulutuksessa lehtori Hamsa Al-Wadi Juriksen johdolla. Keväällä 2002 Garam oli vaihto-opiskelijana Budapestin Liszt-Akatemiassa, István Lantosin ja Csaba Királyn luokalla. Vuonna 1992 Virva Garam voitti Fazerin pianokilpailun ja vuonna 2006 hän sai kansainväliseltä Zonta-järjestöltä Vuoden naistaiteilija-stipendin.

Garam on esittänyt orkesterin solistina mm. Bartókin 3. pianokonserton sekä soittanut paljon kamarimusiikkia ja liediä, mm sopraano Angelika Klasin ja viulisti Mervi Myllyojan kanssa. Garam on toiminut pianonsoiton opettajana sekä säestäjänä Lauttasaaren musiikkiopistossa vuodesta 2006 lähtien ja opettajayhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2014.

Hän perusti yhdessä toimitusjohtaja Paul Brennanin kanssa oman kansainvälisen musiikkikoulun Garam School of Musicin vuonna 2008. Virva Garam on kyseisen musiikkikoulun rehtori. Sen lisäksi hän on Klassisen musiikin lähetystön perustajajäsen ja toimii aktiivisesti klassisen musiikin suosion kasvattamisen hyväksi.
Garam on ollut mukana Hangon musiikkijuhlien taiteellisessa suunnittelutiimissä, toiminut kolmena peräkkäisenä vuonna Hangon musiikkileirin johtajana sekä ollut myös hallituksen varapuheenjohtajana.

Garam esiintyy säännöllisesti vuonna 2007 perustetun Trio La Ruen kanssa (Susanna Arminen, viulu ja Markus Pelli, sello). Heillä oli mm syksyllä 2013 kiertue Italiassa ja heitä on pyydetty uudestaan konsertoimaan Roomaan 2016. Trio La Ruelta on ilmestynyt Kai Niemisen musiikkia sisältävä CD vuonna 2014. Triolle myönnettiin Pro Musica stipendi vuonna 2015.


opettajat_esaEsa Ylivaara, piano

Esa Ylivaara (s. 1981 Sodankylässä) on helsinkiläinen pianisti, pianonsoitonopettaja ja säveltäjä. Hän opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2008. Hänellä on myös muusikon AMK-tutkinto Stadiasta (nyk. Metropolia) vuodelta 2004. Hänen opettajiaan ovat olleet mm. prof. Matti Raekallio, Jussi Siirala ja Matti Oksala.

Ylivaara on opettanut pianonsoittoa musiikiopisto Avoniassa 10 vuotta. Vuodesta 2010 alkaen hän on toiminut siellä päätoimisena tuntiopettajana ja säestäjänä. Vuosina 2010-2012 hän on ollut myös pianonsoiton lehtorin sijaisena Helsingin Konservatoriolla. Hän on opettanut Hangon musiikkileirillä sen perustamisesta 2009 lähtien.

Vuodesta 2010 Ylivaara on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa (nyk. Taideyliopisto) Tapio Nevanlinnan johdolla. Hän on säveltänyt paljon musiikkia lapsille ja nuorille; hänen musiikkiaan on kuultu esimerkiksi Hangon Musiikkijuhlien lastenkonserteissa vuosina 2009, 2010 ja 2014. Esa Ylivaara on monipuolinen muusikko, joka innostuu hyvästä musiikista yli genrerajojen.


opettajat_juuso

Juuso Nieminen, kitara

Juuso Nieminen aloitti kitaransoiton opiskelun Vantaan musiikkiopistossa 9-vuotiaana Timo Suomisen oppilaana. Hänen nousunsa nuoren suomalaisen kitaristisukupolven kärkeen alkoi vuonna 1998 hänen voitettuaan Tammisaaren kitarafestivaalin kilpailun. Syksyllä 1998 hän myös aloitti ammattiopiskelunsa Turun musiikkiakatemiassa Timo Korhosen johdolla. Vuonna 2001 Nieminen siirtyi opiskelemaan Jukka Savijoen kitaraluokalle Sibelius-Akatemiaan, jossa hän suoritti diplomitutkintonsa vuonna 2007 erinomaisella arvosanalla. Musiikin maisteriksi hän valmistui keväällä 2008. Lisäksi hän on osallistunut lukuisille mestarikursseille, opiskellut laulua ja orkesterinjohtoa sekä perehtynyt moniin eri musiikkityyleihin aina Piazzollasta venäläiseen mustalaismusiikkiin. Nieminen opettaa kitaransoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa.

Juuso Nieminen on saavuttanut menestystä useassa eri kansainvälisessä kilpailussa. Hänet on palkittu 16 kilpailussa, joista seitsemässä hän on saanut ensimmäisen palkinnon. Merkittävimmistä kilpailumenestyksistä mainittakoon ensimmäiset palkinnot Alhambra-kilpailussa Espanjassa 2006 ja Heinsbergin kilpailussa Saksassa 2005, sekä toinen palkinto kahteen otteeseen ”Michele Pittaluga”-kilpailussa Italiassa vuosina 2003 ja 2008. Suomen lisäksi hän on konsertoinut Espanjassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa, Kreikassa, Liettuassa, Norjassa, Tšekeissä ja Ukrainassa, sekä esiintynyt useiden orkesterien solistina niin Suomessa kuin ulkomailla.


opettajat_minna

Minna Nyberg, laulu

Sopraano Minna Nyberg on monipuolinen laulaja, joka on erikoistunut barokkimusiikkiin. Hän valmistui 2008 laulupedagogiksi Ammattikorkeakoulu Metropoliasta, jossa hän opiskeli klassista laulua Tanja Kauppinen-Savijoen, Ulla Ståhl-Grapesin, Susanne Rydénin ja Matti Pelon johdolla. Minna on myös suorittanut maisterintutkinnon musiikkitieteessä Åbo Akademissa. Minna työskentelee freelance-muusikkona sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on esiintynyt solistina mm. Bachin, Händelin ja Vivaldin passioissa, oratorioissa, messuissa ja kantaateissa. Hän on konsertoinut pohjoismaissa, Japanissa ja Euroopassa (mm. Concertgebouw’ssa Amsterdamissa).

Minnan vahva usko tekstin keskeiseen rooliin vokaalimusiikissa vei hänet vuonna 2005 opiskelemaan lausuntaa Eilakaija Sippon johdolla. Samana vuonna Minna voitti ensimmäisen palkinnon kansallisessa Eino Leinon jalanjäljillä -lausuntakilpailussa. Siitä lähtien hän on säännöllisesti esiintynyt näyttämöproduktioissa. Minna myös syventynyt barokin gestiikan taidelajiin alan asiantuntijan Sigrid T’Hooftin johdolla Belgiassa, ja hän onkin tällä hetkellä ainoa barokin gestiikkaa Suomessa esittävä artisti. Freelance-työnsä ohessa Minna nauttii työstään laulupedagogina. Hän opettaa säännöllisesti yksityisoppilaita ja on toiminut sijaisena Musikinstitutet Kungsvägenissä, Espoon Arbiksessa ja Helsingin Arbiksessa. Minna opettaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.


HMJ 2016 Emmanuel Tjeknavorianin mestarikurssi 2

Emmanuel Tjeknavorian, viulu (mestarikurssi ja kamarimusiikin mestarikurssi)

Itävaltalainen viulisti Emmanuel Tjeknavorian voitti toisen palkinnon Sibelius-viulukilpailuissa vuonna 2015. Wienin Musiikkikorkeakoulussa Gerhard Schulzin ohjauksessa opiskellut Tjeknavorian on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta niittää laajaa menestystä lukuisissa kilpailuissa Sibelius-viulukilpailun menestyksen lisäksi. Vuonna 2012 hän voitti Wienin konserttisalin Musica Juventutis -kilpailun ja vuonna 2013 Stefanie Hohl -viulukilpailun sekä Szymon Goldberg -kilpailun. Syyskuussa 2014 Tjeknavorian valittiin finalistien joukkoon Fritz Kreisler -viulukilpailussa historian ensimmäisenä itävaltalaisena ja sijoittui lopulta kolmannelle sijalle. Lisäksi Tjeknavorianille myönnettiin Casinos Austria Rising Star -palkinto vuonna 2014. Nuori viulisti on urallaan ehtinyt esiintyä jo mm. Wienin Radion sinfoniaorkesterin, Orchestra della Toscanan sekä Kansallisooppera Estonian sinfoniaorkesterin solistina.

Emmanuel opettaa englanniksi.


Maximilian Kromer, piano (kamarimusiikin mestarikurssi)

Pianisti Maximilian Kromer syntyi Wienissä vuonna 1996 ja aloitti piano-opinnot nelivuotiaana Wienin musiikkikoulussa. Vuodesta 2010 hän on opiskellut Wienin musiikkikorkeakoulussa mm. Noel Floresin ja Martin Hughesin oppilaana.

Maximilian on menestynyt useissa kansallisissa ja kansainvälisissä pianokilpailuissa, joista mainittakoon mm. ensimmäiset  palkinnot Prima la Musica-kilpailussa Itävallassa ja kansainvälisessä Jenö Takacs-kilpailussa.

Hän on konsertoinut solistina Itävallassa ja ulkomailla (mm. Wienin Musikvereinissa ja Münchenin Gasteig-salissa), ja toimii myös aktiivisesti kamarimuusikkona yhdessä viulisti Emmanuel Tjeknavorianin kanssa. Duo Tjeknavorian-Kromer voitti ensimmäisen palkinnon Salzburgin Prima la Musica -kilpailussa vuonna 2015, ja toisen palkinnon Italiassa Pinerolon kansainvälisessä kamarimusiikkikilpailussa. Tjeknavorian-Kramer -duo jatkaa konsertoimistaan kansainvälisillä estradeilla. Duo esiintyi myös Hangon musiikkijuhlilla vuonna 2016, ja vierailee siellä nyt uudestaan kesällä 2017 konsertin ja mestarikurssin merkeissä.

Maximilian opettaa englanniksi.

Tervetuloa tämän vuoden festivaaleille!